Töitä, kieltä ja illanviettoja

Noin, kaksi työpäivää takana ja mieletön vauhti päällä. Ensimmäisen työpäivän helpottavin uutinen oli se, että kukaan muukaan, paikalliset mukaanluettuina, ei ymmärrä autonkuljettaja-Josén puheesta mitään. En olekaan ummikko, tampio ja idiootti!

Tätä ensimmäistä työviikkoa leimaa raivokkaan espanjanopiskelun lisäksi Sibelius-Akatemien vaskisoittajien vierailu Caracasiin. Ensimmäinen työpäivä päättyi parituntiseen konserttiin, jonka päätteeksi sain taas tuntea olevani VIP: kapellimestarille esittäytyminen vartavasten kädestä pitäen, kotimatka diplomaattiMERSULLA (anteeksi aiempien tietojen epätäsmällisyys) suurlähettilään rouvan kera sekä kaiken huipuksi se, että residenssin vahtikoirat selkeästi tunnustivat VIP-statukseni ja tulivat nuuhkimaan tuttavuutta ja hakemaan rapsutuksia. Huomenna on pieni soirée muusikoiden kunniaksi residenssillä. Tiedän olevani maalainen, yksinkertainen, sivistymätön ja vähän vajaa, kun selostan juurtajaksain lähetystöelämän ylelliset piirteet, mutta pakkohan näistä on hehkuttaa nyt, kun näitä ymmärtää vielä itse arvostaa. Ja hei... panssarilasinen musta diplomaattimersu, onhan se nyt siisti!

Kielen oppiminen edistyy. Seuraan töissä Venezuelan tiedotusvälineitä Suomen medianäkyvyyden raportoimiseksi, joten kaikenlaiset vallan- ja vastavallankumoukselliset kielikukkaset ehtivät tulla tutuiksi. Myös Subwayssa syöminen on hyvä kielitesti - siinä vaiheessa kun osaa ottaa kastikkeeksi sitä mitä mieli tekee eli muutakin kun majoneesia tai ketsuppia, on jo aika pitkällä.

Äkkiä täällä tottuu siihen, että on itse päätä muita pidempi ja kymmenen astetta vaaleampi. Kadut ylitetään niin, että otetaan tiukka katsekontakti ajajaan, pidetään autonpuoleista kättä stop-asennossa ja liu'utaan kadun yli puuman notkeudella. Äkkiä tottuu myös siihen, että vesi on kortilla. Onneksi en ole koskaan ollut turhan tarkka henkilökohtaisesta hygieniasta.