tiistai, 2. maaliskuuta 2010

Hyvä ruoka, parempi mieli

Olipa illallinen eilen! Ranskalaisen kauppaketju Éxiton kansallistamisen myötä monet Hadrienin ranskalaisista tuttavista palaavat pikaisella aikataululla kotimaahan, joten meillä kotona järjestettiin epämuodollinen illallistilaisuus. Ah ne lihat ja juustot... Paikallisessa ruokavaliossa homejuustot ovat harvinaisuus, onneksi on espanjalaisia ja ranskalaisia muistuttamassa elämän suurista iloista. En muistanutkaan miten hyvälle tuulelle brie, punaviini ja hyvä seura saavat.

Viikonloppu vietettiin rannalla, Choronissa, joka periaatteessa ei ole kauhean kaukana Caracasista, mutta joka hankalan maaston takia tuntuu olevan toisella planeetalla. Hassuja kohtaamisia: rantabulevardilla illalla tambureiden soidessa Ana törmäsi tuttuun poikaan kolumbialaisesta kotikylästään ja jopa minä itse törmäsin suppean paikallisen tuttavapiirini edustajaan. Sain salsaopetusta, mutta ei siitä tainnut olla paljon apua. En vaan löydä rytmiä, saati sulavaa lantionkeinuntaa. Ei auttanut rommikaan.

Oli muuten puolentoista tunnin por puesto -matkalla vuorten yli mahalaukun sisällössä pitelemistä. Kotimatkalla olin onneksi ennätysväsynyt, niin ei paljoa tarvinnut yökkäillä. Maracaissa bussin vaihdon yhteydessä käytiin vielä lounaalla Anan serkun luona. Sain hyvän tuntuman kolumbialaisiin ruokiin ja hyviä vinkkejä mahdollisesti tulevaa Kolumbian matkaa varten.

Mitäs muuta? Perjantaina katsottiin, valitettavasti, Suomi-USA -ottelu kaapelikanavilta kollegoiden kanssa. Opin monta uutta kirosanaa espanjaksi.

2 kommenttia:

  1. Luettu. Kiva juttu tämäkin.

    VastaaPoista
  2. http://www.youtube.com/watch?v=n5fzy_mvPfw

    VastaaPoista