Korkeakulttuurielämysrientoja

Viikko sitten Venezualassa nostettiin minimipalkkaa kymmenellä prosentilla. Nyt minipalkka on, epävirallisella vaihtokurssilla, n. 120€ kuussa. Syksyllä palkkaa nostetaan vielä 15% alkuvuoden tasosta. Laupias ele, joka kuulostaa hyvältä pyrkimykseltä edes vähän tasoittaa tuloeroja, mutta joka kompastunee ennustettuun 30% inflaatioon. Samaan aikaan, kun keskiluokka ajautuu asumaan barrioihin olemattoman infrastruktuurin ja huumejengihallinnon piiriin Caracasin asumiskustannusten ja vuokratason johdosta, kulkevat yläluokan lapset kouluun neljän turvamiehen saattamana.

Minä puolestani pääsin nauttimaan systeemin hyvistä puolista kuluneella viikolla. Itse maestro Claudio Abbado oli Caracasissa vierailulla, ja hyvän tavan mukaisesti konsertti oli katsojille ilmainen. Viulisti Elina Vähälän vierailu oli toinen kulttuuriviikon kohokohta. Vaalea suomalainen sai konserttisalissa rocktähden kohtelun, eikä suotta. Muutenkin suhtautuminen klassiseen musiikkiin on jotenkin luontevampaa kuin Suomessa, nuoret saattavat yhtä hyvin päätyä illalla konserttiin kuin vaikkapa elokuviin. Caracas onkin nimenomaan klassisen musiikin saralla ansioitunut kaupunki: täällä on jo 35 vuoden ajan ollut toiminnassa "systeemi", joka nostaa slummien lapsia musiikkiopintojen pariin, loistavalla menestyksellä.


Viikon kruunasi vaihtariporukalla tehty ekskursio Moroccoin kansallispuistoon. Matka alkoi lauantaiaamuna 5.30 puolen porukasta ollessa luonnollisesti jo/vielä kännissä edellisillan jäljiltä. Univelkojen kuittaamiseen aiottu bussimatka vaihtui luontevasti bussikäytäväsalsaksi, cuba librejen virraksi, sekä loputtomaksi pissataukojeen jatkumoksi. Mochiman rannat ovat juuri sitä, mitä rannoilta nyt voi odottaa: kirkkaanvalkoista hiekkaa, kirkkaanturkoosia vettä, lempeinä kaartuvia palmuja. Pahimmat känniääliöt sammuivat illan mittaan, ympäripäissään yksin hortoilemaan lähtenyt ranskalaistyttö löytyi ja ilta vietettiin grillailun ja leppoisan jutustelun merkeissä. Sunnuntain kohteet olivat, jos mahdollista, vielä kuvauksellisempia. Päivä huipentui kahden mangrovesaaren välissä sijaitsevaan Los Juanesin salmeen, mutta jossa hiekkapohjaa hivelevä linnunmaidonlämpöinen vesi ulottuu vyötärölle asti, ja jossa voi niin halutessaan ostaa piña coladan, paellalautasen tai tuoreen hummerin vieressä kelluvasta veneestä

Kotimatka onkin sitten tarina erikseen. Voin kertoa, että siihen liittyi maastopalo, auto-onnettomuus ja normaali Caracasiin saapumistungos, joiden ansiosta seistiin ruuhkissa neljä ylimääräistä tuntia; opiskelijaporukka, jonka EI tarvitse tehdä töitä maanantaiaamuisin (miksi tää skenaario alkaa kuulostaa tutulta?), miljoona pulloa rommia, todella huonoa reggaetonia, särkevä kaiutin ja soivat korvat. Kuulunee kulttuurielämysten luokkaan.